Kreikka sai seuraavan lainaeränsä

Kreikka sai myöhään illalla seuraavan tukilainaeränsä euromaiden valtiovarainministereiden tutustuttua raporttiin sen etenemisestä uudistuksissa.

Lainaerä on kokonaisuudessaan 6,8 miljardia euroa. Sen saamisen ehtona on tarkka lista toimia, jotka Kreikan on tehtävä. Ensi tarpeisiinsa Kreikka saa rahaa jo lähiviikkoina.

-Käytännössä tämä heinäkuu on nyt aikaa Kreikalla vielä toteuttaa näitä puuttuvia toimenpiteitä, ja sen jälkeen muodollinen päätös seuraavan lainaerän maksamisesta voidaan tehdä, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi kokouksen jälkeen.

Euromaiden mittaillessa Brysselissä Kreikan uudistustahtia jalkautuivat tuhannet julkisen sektorin työntekijät Ateenan kaduille vastustamaan rahoittajien vaatimia leikkauksia.

”Ottakaa muistionne ja painukaa hiiteen täältä”, työntekijät lauloivat protestiaan EU:lle ja IMF:lle.

Kreikka on viime aikoina kompuroinut liian kalliiksi tulleen julkisen sektorin kutistamisen kanssa. Suunnitelman keskeinen osa on 25 000 työntekijän siirtäminen työvoimareserviin, joista heidät voidaan joko sijoittaa muualle tai irtisanoa vuoden kuluessa.

Portugalin uhka väistymässä

Kreikan lisäksi myös Portugalilla on ollut viime aikoina ongelmia, joiden on pelätty syöksevän euroalueen uuteen syöksykierteeseen. Maa joutui hallituskriisiin ulkoministeri Paulo Portasin ilmoitettua, että hän eroaa hallituksesta säästötahtia koskevien erimielisyyksien takia.

Viikonloppuna pääministeri Pedro Passos Coelho kertoi kuitenkin ratkaisusta, jolla hallitus pysyy kasassa. Erolla uhannut Portas sai osana sopimusta painavamman varapääministerin salkun.

Portugalin on määrä palata vajaan vuoden kuluttua tukilainaputkesta normaaleille lainamarkkinoille. Lipeäminen tukiohjelmasta tässä vaiheessa olisi suuri pettymys.

Urpilainen piti myönteisenä, että maan poliittinen tilanne on ainakin tällä erää saatu rauhoittumaan.

-Tietenkin me toivomme muissa euromaissa, että tuo rauha säilyy, koska vain sitä kautta voidaan luoda edellytyksiä paremmalle taloudelle Portugalissa ja koko euroalueella.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat