Kreikka myöntyy Turkin EU-jäsenyyteen?

Kreikka voi lieventää vastustustaan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluita kohtaan, mikäli EU hyväksyy jakautuneen Kyproksen jäsenekseen.

Kreikan varaulkoministeri Yannos Kranidiotis sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että Kreikka vaatii lisäksi EU-maiden tukea Kreikalle sen kiistassa Egeanmeren alueista.
-EU:n tulee antaa kaksi virallista lausuntoa. Ensinnäkin Kypros on otettava jäseneksi, vaikka saarivaltion jaon lopettamisesta ei olisi päästy poliittiseen sopimukseen ja toiseksi EU:n on tuettava Kreikkaa Egeanmeren kiistassa, Kranidiotis kertoi Kreikan ehdoista hyväksyä Turkin ehdokkuus EU-jäseneksi.
Mikäli EU:n jäsenmaat hyväksyvät Kreikan ehdot, Kreikka ei myöskään enää vastustaisi EU:ta myöntämästä rahallista tukea Turkille.

Monet EU-maat ovat ilmoittaneet, ettei niiden mielestä Kyprosta tulisi ottaa jäseneksi ennen kuin 25 vuotta kestänyt saarivaltion jako saadaan päättymään. Turkki miehitti saaren pohjoisosan vuonna 1974 sen jälkeen, kun Kyproksen kreikkalaiset yrittivät vallankaappausta Kreikkaa hallinneen juntan tukemana. Kreikka on myös uhannut estää EU:n laajentumisen kokonaan, mikäli Kyprosta ei hyväksytä ensin jäseneksi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat