Kreikka ja IMF keskustelevat Kreikan uudistuksista

Varoufakis selittelee lyhennysvaikeuksia 1:23

Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis tapaa tänään kansainvälisen valuuttarahaston johtajan Christine Lagarden Washingtonissa.

Tapaamisessa on määrä keskustella epävirallisesti Kreikan uudistusohjelmasta.  

Uutistoimisto Reuters uutisoi muutama päivä sitten Kreikan kertoneen lainoittajilleen, että sen rahat loppuvat 9. huhtikuuta, ellei se saa käyttöönsä uusia lainaeriä.

Viranomaislähteet sanoivat Reutersille, että velkojat olivat hylänneet Kreikan pyynnön uusista lainoista ennen EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaatimien talousuudistusten toteuttamista.  

Kreikan pitäisi maksaa IMF:lle tulevalla viikolla 450 miljoonan lainaerä. Se on kuitenkin ilmoittanut, etteivät sen rahat riitä sekä lyhennyksiin että virkamiesten palkkojen maksamiseen. Kreikka sanoi tuolloin valitsevansa palkanmaksun.  

Varoufakisin on tiettävästi määrä tavata huomenna myös Yhdysvaltain valtiovarainministeriön edustajia.  

Lue myös:

    Uusimmat