Kreikka hyväksyi mittavan säästöohjelman

Kreikan hallitus on ilmoittanut tänään noin viiden miljardin euron lisäsäästöistä maan talouden parantamiseksi. Valtion alijäämän tulisi tippua tänä vuonna neljällä prosenttiyksiköllä.

Pääministeri Jorgos Papandreu ilmoitti jo eilen dramaattisessa puheessaan, että Kreikka on vararikon partaalla. Pääministeri pyysi kansaa osoittamaan voimia kamppailussa, joka vaatii uhrauksia. Nyt tehtävät päätökset ovat Papandreun mukaan historiallisia koko Euroopan uskottavuuden kannalta.

Kreikan hallituksen tänään julistama talousohjelma käsittää eläkkeiden jäädyttämisen kuluvana vuonna, joulu- pääsiäis- ja kesälomakorvausten alentamisen julkisella sektorilla 30 prosentilla ja virkamiesten henkilökohtaisten palkanlisien saksimisen. Hallitus päätti myös arvonlisäveron korottamisesta kahdella prosenttiyksiköllä ja polttoaine- tupakka ja alkoholiverojen nostamisesta.

Lisäsäästöillä Kreikka odottaa vakuuttavansa kansainväliset rahamarkkinat ja EU-tahot. Kreikan talouspaketti onkin esillä perjantaina Jorgos Papandreun Saksan vierailulla. Kreikan säästöohjelma kiinnostaa myös Ateenassa parhaillaan vierailevia luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’sin edustajia.

Samaan aikaan kreikkalaiset ammattiliitot taisteleva työnseisauksin hallituksen päätöksiä vastaan. Pakkosäästämisen arvellaan taannuttavan kotitaloudet Kreikassa vähintään kymmenen vuoden takaiseen aikaan.

Tänä aamuna mieltään osoittivat Ateenan keskustassa myös eläkeläiset. Noin 600 eläkeläistä kokoontui keskustaan vastustaakseen hallituksen säästötoimia, jotka saattavat johtaa eläkkeiden jäädyttämiseen.

Rehn tyytyväinen säästöpakettiin

EU:n talouskomissaari Olli Rehn on tyytyväinen Kreikan hallituksen tänään julkistamaan uuteen säästöpakettiin.

Säästötoimien myötä Kreikka saavuttaa täksi vuodeksi lupaamansa budjettivajeen supistamisen 8,7 prosenttiin, Rehn arvioi.

Rehn muistuttaa kuitenkin, että akuuttien säästötoimien lisäksi Kreikassa tarvitaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja tilastotoimen perusteellista remonttia.

Rehn uskoo säästöpaketin mahdollistavan myös sen, että Kreikka pystyy supistamaan julkisen talouden alijäämänsä alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2012 mennessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat