Kreikka hevoskuurille Emu tähtäimessä

Kreikan hallitus ilmoitti tänään tiukasta talouden säästökuurista, jotta maa voisi liittyä Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun vuoden 2001 alusta lähtien. Säästötoimista kerrottiin vain päivää sen jälkeen, kun Kreikan drakma oli liitetty Euroopan valuuttakurssijärjestelmään ERM:iin. Päätöksen myötä Kreikan valuutta devalvoitui noin 14 prosenttia.

-Tänään Kreikka on ottanut päättäväisen ja ratkaisevan askeleen liittyäkseen Emuun tammikuun alusta vuonna 2001, sanoi Kreikan valtiovarainministeri Jannos Papandoniou ilmoitettuaan maan taloutta odottavista säästötoimista.

Papandonioun mukaan Kreikka yritti päästä mukaan ERM:iin jo pari kuukautta sitten. Pyrkimys kilpistyi kuitenkin maata vaivaavaan korkeaan inflaatioon.
-EU-kumppanimme totesivat, ettei mikään maa ole voinut tulla mukaan ERM:iin yli 3 prosentin inflaatiolla, hän muistutti.

Vielä helmikuussa Kreikan inflaatio oli vuositasolla mitattuna 4,3 prosenttia. Valtiovarainministerin mukaan Kreikan päällimmäisenä huolena onkin pitää inflaatio raudanlujassa otteessa. Valtion omistuksessa olevia yrityksiä ja pankkeja on tarkoitus yksityistää suunniteltua nopeammin ja julkisia menoja karsia kovalla kädellä.

Kreikan talouden uusi linja joutuu koetukselle heti huomenna valuuttamarkkinoiden avautuessa. Hallituksen vakuuttelut valuutan uskottavuudesta saavat silloin vastauksen ns. markkinavoimilta. Kreikan lehdistö otti jo tänään kantaa ERM-jäsenyyteen ja drakman devalvointiin kutsumalla sunnuntaita "mustaksi päiväksi" maan taloudelle.
(STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat