Kreikka haluaa muuttaa pelastusohjelman ehtoja

Kreikan radikaali vasemmistoliittouma Syriza jatkoi hallitustunnusteluita keskiviikkona.

Puolueiden kesken näytti vallitsevan entistä laajempi yksimielisyys säästöohjelman muuttamisesta.

Syrizan johtaja Alexis Tsipras sai tukea jopa entisiltä valtapuolueilta konservatiiveilta ja sosialisteilta, jotka ovat vaatineet aiemmin EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ehtojen täyttämistä.

Konservatiivijohtaja Antonis Samaras arvioi, että rahoittajien kanssa on mahdollista neuvotella uudelleen. Myös sosialistijohtaja Evangelos Venizelos on valmis hakemaan ehtoihin korjauksia.

Väistyvän hallituksen talousneuvonantaja Gikas Hardouvelis varoitti, että Kreikka ajautuu tällä tiellä ulos eurosta.

Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle korosti Kreikan eurojäsenyyden riippuvan maasta itsestään. Hänen mukaansa Saksa toivoo Kreikan pysyvän eurossa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat