Kreikka anelee maksuaikaa

Suomi on valmis harkitsemaan pidempää takaisinmaksuaikaa Kreikan lainoille osana laajempaa, Euroopan taloutta rauhoittavaa talouspakettia.

Kreikan pääministeri George Papandreou ja Suomen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) neuvottelivat tänään Helsingissä. Asiasta on määrä päättää EU-tasolla maalikuussa.

- Voin taata teille: maksamme lainan takaisin. Suomalaisilla veronmaksajilla ei ole pelättävää. Laina maksetaan, ja vielä korkojen kera, vakuutti Papndreou lehdistötilaisuudessa.

Jo pidempään on ollut ilmeistä, että EU:n on ojennettava auttava kätensä Kreikan suuntaan uudelleen. Kreikka sai viime toukokuussa EU-mailta ja IMF:ltä 110 miljardin lainapaketin, joka pelasti sen vararikolta. Kolmen vuoden takaisinmaksuaika on kuitenkin osoittautunut mahdottomaksi. Maan talous ei ole lähtenyt kasvuun muun Euroopan tapaan, ja esimerkiksi työttömyysprosentti on kohonnut uuteen ennätykseen 13,9 prosenttiin.

Kreikka tarvitsee lisää hengitystilaa. Jos EU-maat ja IMF löysäävät köyttä ja pidentävät maksuaikaa, sillä on Kreikan kannalta edullinen vaikutus myös Kreikan markkinalainojen korkoon.

Saksan liittokansleri Angela Merkel huomautti eilen tavattuaan Papandreun, että Kreikan apupaketti sovittiin kolmeksi vuodeksi, kun taas Irlanti sai myöhemmin seitsemän vuoden paketin. Kreikkalaislehti Kathemerinin diplomaattilähteistä saamien tietojen mukaan Kreikka uskoo, että maksuaika pidennettäisiin kymmeneksi tai yhdeksitoista vuodeksi.

Pääministeri Mari Kiviniemi ei halunnut ottaa kantaa laina-asiaan, koska se on yksi pieni osa valmisteltavaa Euroopan taloutta vakauttavaa pakettia.

- Edellytämme, että Kreikka jatkaa vaikeita rakenteellisia uudistuksiaan. Se on välttämätöntä sekä Kreikalle että koko euroalueelle. Se on paras tapa taata taloudellinen vakaus ja kansalaisten hyvinvointi, Kiviniemi totesi.

Kreikassa rajut mellakat

Kreikassa on järjestetty tänään yhdeksäs yleislakko talouskuurin alkamisen jälkeen. Tämän vuoden ensimmäiseen suurlakkoon osallistui pelkästään Ateenassa noin 35 000 ihmistä.

Monet kansalaiset ovat joutuneet koville talousuudistusten puristuksissa, ja protestoivat rajusti niitä vastaan. Tänäänkin poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen.

Maan johto on kovassa paineessa, kun EU ja IMF vaativat yhä uusia talousuudistuksia kuten laajoja yksityistämisohjelmia.

Lue myös:

    Uusimmat