Kreikassa uutisoitu myönteisesti sovusta Suomen kanssa

Suomen ja Kreikan saavuttama sopu lainojen vakuusjärjestelystä on otettu Kreikassa hyvin vastaan. Lehdistöasioista vastaava Jaana Oikarinen-Vasilopoulos Suomen suurlähetystöstä Ateenasta kertoo, että maan mediat ovat uutisoineet sovusta enimmäkseen positiivisesti ja asiallisesti.

– Uutisissa on mainittu Suomen sisäpoliittisesta tilanteesta, jonka perusteella Suomi pystyy osallistumaan ainostaan saamalla reaalivakuuksia tai jonkinlaisia vakuuksia Kreikalta.

Oikarinen-Vasilopoulos sanoo, että asiasta on myös kriittistä uutisointia. Paikallisen lehden mukaan Suomi peruuttaa osallistumisena tukipakettiin, jos Kreikka antaa käteisenä saman summan rahaa Suomen valtion tilille.

– Tavallisen kansan osalta reaktioita ei vielä juuri ole näkynyt, mutta Kreikka onkin enimmäkseen lomalla elokuussa ja monet ovat Ateenan ulkopuolella.

Oikarinen-Vasilopoulos uskoo, että kreikkalaiset ovat enimmäkseen ymmärtäväisiä vaikeassa tilanteessa Suomen kantoja kohtaan.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ilmoitti eilen, että Kreikka tallettaa vakuuden käteisenä Suomen tilille, ja summa sijoitetaan vähäisellä riskillä. Nyt Kreikka toivoo sille osoitetun toisen tukipaketin menevän läpi muissakin EU-maissa.

Lue myös:

    Uusimmat