Mainos

Kreikansuomalainen Ateenassa: Ihmiset näkevät nälkää

Kreikan väestö on jakautunut kahtia. Tavallinen kansa ei tiennyt mitä oli tapahtumassa ennen kuin talous romahti, mutta nyt se joutuu maksumieheksi.

Näin sanoo Ateenassa yksitoista vuotta asunut tietoverkkoalan yrityksen kehitysjohtaja Marita Asunmaa. Hän toivoo, ettei ihmisille yleisesti tule käsitystä kreikkalaisista huligaaneina.

– Suurin osa ateenalaisista oli omissa kodeissaan, ja suurin osa mielenosoittajista osoitti mieltään rauhanomaisesti, Asunmaa totesi MTV3:n 45 Minuuttia -ohjelmassa kaupungissa nähdyistä hurjista mielenosoituksista.

Asunmaan mukaan mielikuva siitä, että kreikkalaiset elävät muiden EU-maiden kustannuksella, on väärä. Asunmaan oma mies on ATK-opettajana Kreikassa ja ansaitsee nyt noin 1 000 euroa kuukaudessa. Ennen Kreikassa toteutettuja säästötoimenpiteitä hänen palkkansa oli noin 1 300 euroa.

Monilla asiat ovat Asunmaan mukaan paljon huonomminkin. Osa ihmisistä näkee nälkää.

– Täällä ei ole sellaista hyvinvointivaltiota kuin Suomessa. Täällä ei ole enää sellaista luukkua mihin mennä ja kysyä apua. Ihmiset ovat tosi raivoissaan nyt.

Asunmaan mukaan kreikkalaiset hylkäävät jopa lapsiaan lastenkoteihin rahapulan takia.

"Hinnat samat kuin Suomessa"

Ateenan mellakoiden keskeltä raportoinut MTV3:n toimittaja Kari Lumikero kertoi 45 Minuuttia -ohjelmassa, että esimerkiksi pelkällä 320 euron kuukausittaisella työttömyyskorvauksella selviäminen on todella vaikeaa.

– Ateenan hinnat ovat melkein meidän luokkaa. Bensa ja polttoöljy on kalliimpaa kuin meillä. Jopa maito on kalliimpaa. Kyllä se perheenisältä ja -äidiltä paljon kekseliäisyyttä vaatii.

Lumikeron mukaan monet kreikkalaiset kuluttavat tällä hetkellä säästöjään, mutta monikaan ei varmasti edes arvaa, kuinka vaikeat ajat heitä odottavat.

– Kreikan näkymä on tällä hetkellä erittäin synkkä. Sovittu lisäsäästöpaketti heikentää ihmisten asemaa.

Korkeiden hintojen lisäksi kreikkalaisten varoja syö laajamittainen korruptio. Lahjuksia tarvitaan, jos aikoo saada asiansa hoidetuksi.

– Siihen pitää nimenomaan käyttää käteistä rahaa, josta nyt on pula, Lumikero sanoo.

Jopa synnytyssalissa pitää lahjoa, kertoo Asunmaa.

(MTV3)

Katso Kari Lumikeron juttu (45 minuuttia 15.2.2012)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.