Kreikan hallitus ei näytä kaatuvan: Parlamentti hyväksyi kipeät uudistukset

Kreikan parlamentti on hyväksynyt esityksen toisesta lakiuudistuspaketista.

Sitä tuki yli 200 edustajaa 300-paikkaisesta parlamentista. Lakiuudistuksia vaaditaan, jotta neuvottelut uudesta lainaohjelmasta voivat alkaa. The Guardianin mukaan 230 edustajaa kannatti uudistuksia, 63 vastusti niitä, viisi pidättäytyi äänestämästä ja poissa oli kaksi edustajaa.  

Pääministeri Alexis Tsipras ei joutunut omiensa hylkäämäksi toisessa äänestyksessä aivan niin pahasti kuin ensimmäisestä lakipaketista äänestettäessä, mutta oppositio kannatteli häntä jälleen. Syriza-puolueen edustajista 36 äänesti pakettia vastaan tai pidättäytyi äänestämästä. Se on kuitenkin vain kolme "rivirikkuria" vähemmän kuin ensimmäisestä uudistuspaketista äänestettäessä.   

Tsiprasin aseman pääministerinä oli arvioitu olevan vaakalaudalla, jos aiempaa useampi Syriza-puolueen edustaja lipeäisi kannasta kannattaa uudistusohjelmaa.

Ensimmäisen lakiuudistuspaketin Tsipras sai runnottua läpi vain opposition tuella. Myöhemmin hän erotti muutoksia vastaan äänestäneitä ministereitään.

Ennen äänestystä Tsipras kehotti poliitikkoja hyväksymään Kreikkaa kohtaavat "uudet realiteetit". Tsipras vaati parlamenttia hyväksymään maan tukiohjelmaan liittyvien lakiuudistusten toisen osan. Hän myös totesi, ettei aio vapaaehtoisesti jättää paikkaansa "taistelussa Kreikan puolesta".

Nyt hyväksyttyyn pakettiin kuuluvat muun muassa pankkien talletussuojan muutokset ja oikeusprosessien nopeuttaminen. Parlamentti hyväksyi jo viime viikolla lainoittajien vaatimien lakiuudistusten ensimmäisen osan.  


Lue myös:

    Uusimmat