Kreikan Papadimos vannoi virkavalansa

Kreikan väliaikaishallituksen pääministeri Loukas Papadimos on vannonut virkavalansa, kertoo Kreikan televisio. Tilaisuutta seurasivat muun muassa Kreikan kirkon päämies, arkkipiispa Hieronymos ja presidentti Karolos Papoulias.

Kreikan hallituksen valtiovarainministeriksi on valittu odotetusti Evangelos Venizelos, joka hoitaa virkaa nykyisinkin. Ulkoministeriksi puolestaan nimitettiin Stavros Dimas. Hän on entinen EU:n ympäristökomissaari.

Hallitukseen nousi oppositiossa olleen Uusi Demokratia -puolueen lisäksi muun muassa pieni äärioikeistolainen Laos-puolue.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan myös terveysministeri Andreas Loverdos, opetusministeri Anna Diamantopoulou ja energiaministeri George Papakonstantinou säilyttävät ministerinsalkkunsa. Sisäministeriksi tulee Bloombergin mukaan öljynjalostusyhtiö Hellenic Petroleumin hallituksen puheenjohtaja Anastasios Giannitsis.

Väliaikaishallituksen tärkein tehtävä on toteuttaa EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vaatimat uudistukset, jotta se saa uuden avustuspaketin.

Hallituksella on jo kiire, sillä Kreikan rahat ovat loppumassa ensi kuussa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat