Kreikan äärioikeiston kansanedustajia taas telkien taakse

Kolme Kreikan äärioikeiston kansanedustajaa vangittiin sunnuntaina odottamaan oikeudenkäyntiä.

Uusien vangitsemisten jälkeen jo kolmasosa Kultainen aamunkoitto -puolueen 18 kansanedustajasta on telkien takana.

Puolueen puheenjohtaja Nikos Mihaloliakos ja kaksi muuta kansanedustajaa ovat olleet vangittuina jo kuukausia. Kaikkia kuutta vangittua syytetään kuulumisesta rikolliseen järjestöön.

Vyyhti sai alkunsa syyskuussa, kun puolueen jäsen puukotti tunnetun vasemmistolaisen rap-laulajan. Syyttäjien mukaan tapauksen tutkinta paljasti muukalaisvihamielisen puolueen väkivaltaiset puolisotilaalliset toimet.

Kultaisen aamunkoiton mukaan vangitsemiset ovat perustuslainvastaista poliittista ajojahtia, ja se aikoo valittaa asiasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.  

Lue myös:

    Uusimmat