Kreetan järistyksistä vähäiset vahingot

Kreetan saarella sattuneissa kahdessa maanjäristyksessä loukkantui lievästi viisi ihmistä, kertovat maan viranomaiset.

Maa järisi Kreetalla

Viisi ihmistä loukkantui lievästi viimeöisissä maanjäristyksissä Kreetalla.

-Turisteilla ei pitäisi olla hätää. Myöskään aineellisia vahinkoja ei ole, paitsi Kreikan etelärannikolla, sanoo Suomen Ateenan-suurlähetystön ulkoasiainsihteeri Maria Sorsa.

Kaksi voimakasta maanjäristystä ravisteli Kreetan saarta keskiviikon vastaisena yönä puolilta öin. Järistykset olivat voimakkuudeltaan 5,8-6,1 Richterin asteikolla. Järistyksen keskus oli merellä 25-50 kilometrin päässä Kreikan saaresta Karpathos-saaren lähellä. Järistys kesti noin minuutin.

Järistys tuntui Kreikan radion mukaan koko saarella. Järistys tuntui aina Kreikan pääkaupungissa Ateenassa asti. Tuhansien asukkaiden ja turistien on kerrottu paenneen kodeistaan ja hotelleista. Puhelinyhteydet saarelle eivät toimi normaalisti.

Kreetalla on tällä hetkellä tuhansia suomalaisia lomamatkalaisia. Aurinkomatkoilta kerrotaan, että suomalaisia on pelkästään Aurinkomatkojen järjestämillä matkoilla toista tuhatta ja he asuvat hotelleissa eri puolilla saarta.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 22.05.2002)

Lue myös:

    Uusimmat