Kranaattihyökkäykset jatkuvat Fallujassa

Amerikkalaiset joukot vakuuttavat saaneensa sunnikaupungin hallintaansa, vaikka kaikkea vastarintaa ei olekaan tukahdutettu.

Viisitoista irakilaista on kuollut ja 22 haavoittunut, kun itsemurhapommittaja räjäytti autonsa Irakin pohjoisosassa Baijin öljynjalostamokaupungissa, sairaalalähteet kertovat. Fallujassa Yhdysvaltain joukot etsivät yhä kapinallisia.

Baijissa itsemurhaiskun tekijä ajoi autonsa Yhdysvaltain sotilaspartion panssariautoon. Yhdysvaltain joukkojen tiedottaja vahvisti tiedot iskusta, mutta ei antanut tietoja uhreista. Silminnäkijöiden mukaan myös amerikkalaissotilaita haavoittui.

Yhdeksän irakilaista kuoli kapinallisten ja Yhdysvaltain joukkojen yhteenotoissa Ramadissa, sairaalalähteet kertoivat. Samarran tienoolla kaksi turkkilaiskuljettajaa kuoli ja heidän kuorma-autonsa tuhoutuivat raketti-iskussa. Mosulissa sen sijaan oli suhteellisen rauhallista viikon kestäneiden taistelujen jälkeen.

Yhdysvaltain merijalkaväen etsivät yhä kapinallistaistelijoita Fallujan kaupungista. Amerikkalaissotilaat aloittivat kranaattihyökkäykset jäljellä oleviin kapinallispesäkkeisiin viime yönä.

Silminnäkijöiden mukaan tykistö moukaroi Etelä-Fallujassa rakennuksia, joita epäillään aseiden kätköpaikoiksi. Sotilaiden kerrotaan siirtäneen taistelukentältä turvaan useita perheitä.

Amerikkalaiset joukot ovat vakuuttaneet saaneensa sunnikaupungin hallintaansa, vaikka kaikkea vastarintaa ei olekaan tukahdutettu. Armeijan mukaan yli tuhat taistelijaa on surmattu ja toiset tuhat on pidätetty yli viikon kestäneen operaation aikana. Falluja sijaitsee 50 kilometriä Bagdadista länteen.

Tarkkailijat eivät toistaiseksi osaa arvioida, kuinka järjestäytynyttä kapinallisten vastarinta on. Niin ikään ei ole tiedossa, johtavatko sunnikaupunkien vastarintaa Fallujasta kotoisin olevat kapinalliset vai onko vastarinta spontaania reagointia tapahtumiin.

Aseistautuneet miehet sieppasivat lyhyeksi aikaa 35 irakilaista poliisia hotellissa Rutban kaupungissa lähellä Jordanian rajaa. Aseettomat poliisit pääsivät kolmen tunnin kuluttua vapaaksi teeskenneltyään olevansa liikemiehiä, Kerbalan poliisikomentaja kertoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat