Kranaatti suomalaisten tukikohtaan Afganistanissa, ei vahinkoja

Perjantai-aamuna suomalaisten tukikohtaan Pohjois-Afganistanissa ammuttu kranaatti ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Kranaatti iskeytyi Camp Marmal -tukikohdan lentokentän alueelle. Iskun tekijää ei vielä tiedetä, mutta talebanit ovat kiihdyttäneet toimintaansa taistelukauden alettua kevään myötä.

– Iskun tekijä ei ole varmistunut. Toki se osuu hyvin yhteen kapinallisten ennalta ilmoittaman taistelukauden avaamisen kanssa. siltä osin talebanit ovat yksi potentiaalinen tekijä, sanoo tiedotusupseeri Ilari Aula Camp Marmalista.

Aula toteaa, että taistelukauden alkaminen näkyy myös Pohjois-Afganistanissa, vaikka Camp Marmalin ympäristössä on ollut suhteellisen rauhallista. 

Kaksi viikkoa sitten talebanit hyökkäsivät Mazar-i-Sharifin kaupungin keskustassa syyttäjän virastoon. 

– Tällaisia iskuja tulee varmasti myös jatkossa, mutta ne eivät tule yllätyksenä. Niitä osataan ennakoida varustautumisella, liikkumisella ja muiden turvallisuusmääräysten uudelleen arvioinnilla, Aula kertoo. 

Suomalaiset osallistuvat Afganistanissa Resolute Support -operaatioon. Siinä monikansalliset joukot kouluttavat ja tukevat Afganistanin turvallisuusviranomaisia. 

Camp Marmalissa on noin 60 suomalaista. 



 

Lue myös:

    Uusimmat