Kranaatti osui Ruotsin lähetystöalueelle Bagdadissa

Ruotsin suurlähetystön alueelle Bagdadissa on osunut kranaatti. Isku aiheutti jonkin verran aineellisia vahinkoja.

Ruotsin suurlähetystön alueelle Bagdadissa on tehty kranaatti-isku. Irakin poliisin mukaan iskusta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta se aiheutti jonkin verran aineellisia tuhoja lähetystön piharakennuksiin.

Televisiokanava Sky News lähetti iskun jälkeen televisiokuvaa, jossa lähetystöalueen yläpuolella näkyi savupilvi. Heti tapahtuman jälkeen ei ollut selvää, oliko isku suunnattu lähetystöä vastaan vai oliko kyseessä harhalaukaus.

Ruotsin suurlähetystörakennuksen lähellä sijaitsevat muun muassa Irakin maatalousministeriö ja kirkko. Ruotsalainen terrorismin ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Magnus Ranstorp epäilee, ettei hyökkäystä oltu suunnattu Ruotsia vastaan.

- Tästä ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ei ole olemassa mitään todellista syytä uhata Ruotsia, koska me emme ole osallisina tapahtumissa, Ranstorp sanoi uutistoimisto TT:lle.

Urhea vahtimestari

Ruotsin ulkoministeriöstä kerrottiin, että lähetystö on ollut tyhjänä vuodesta 1991 ja ainoastaan irakilainen vahtimestari työskenteli lähetystöalueella. Hän ei haavoittunut iskussa.

Lähetystön vahtimestari sai viime vuonna kuuluisuutta Ruotsissa, kun hän onnistui pelastamaan lähetystön ryöstäjien kynsistä. Alille luvattiin kiitokseksi matka Ruotsiin, mutta toistaiseksi urhea vahtimestari ei ole matkalle päässyt.

- Hän on aikaisemmin kieltäytynyt lähtemästä lähetystön alueelta, vaikka häntä on kehotettu niin tekemään. Hän pitää lähetystön turvallisuudesta huolehtimista kunnia-asianaan ja tätä tehtävää hän on hoitanut loistavasti, selvitti Maria Håkansson Ruotsin ulkoministeriön lehdistöpalvelusta uutistoimisto TT:lle.

Suomen Bagdadin-suurlähetystö, joka on myös ollut tyhjillään vuodesta 1991, ei sijaitse Ruotsin lähetystöalueen lähellä, kerrottiin Suomen ulkoministeriöstä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat