Kranaatti-isku varjostaa Lähi-idän neuvotteluja

Kaikkiaan 64 ihmistä haavoittui, kaksi heistä vakavasti, kranaatti-iskussa Beersheban kaupungissa Etelä-Israelissa tänään. Viranomaisten mukaan haavoittuneiden joukossa on parikymmentä sotilasta. Iskun pelätään vaikeuttavan käynnissä olevia rauhanneuvotteluja Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Turvallisuusministeri Avigdor Kahalani kertoi, että palestiinalaismies heitti aamuvarhaisella kaksi kranaattia Beersheban keskuslinja-autoasemalla bussia odottaneeseen ihmisjoukkoon.
-Olemme pidättäneet epäillyn ja hän on tunnustanut tekonsa, Kahalani sanoi. Poliisin mukaan mies on noin 25-vuotias ja kotoisin Länsirannalta.

Mikään ryhmä ei heti ilmoittautunut iskun tekijäksi. Israelin kanssa käytäviä rauhanneuvotteluja vastustavat islamilaiset ryhmät kuten Hamas ovat aiemmin käyttäneet bussiasemia ja muita ruuhkaisia paikkoja iskujensa kohteena. Hamasin henkinen johtaja sheikki Ahmed Yassin antoi kuitenkin tukensa iskulle. Hänen mukaansa vastarinta on sallittua niin kauan kuin Israelin harjoittama miehitys ja sorto jatkuvat.

Rauhanneuvottelut jatkuvat

Viranomaisten mukaan pääministeri Benjamin Netanyahulle kerrottiin iskusta heti. Netanyahu on parhaillaan Yhdysvalloissa neuvottelemassa rauhasta palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa. Israelin ja palestiinalaisten valtuuskunnat tuomitsivat iskun tuoreeltaan. Arafatin edustaja syytti iskun tehnyttä miestä yrityksistä tuhota Yhdysvaltain välityksellä käytävät rauhanneuvottelut.

Rauhanneuvottelut jatkuvat, mutta Israel ei aio neuvotella enää kuin turvallisuudesta ja terrorismista. Israel ilmoitti yksipuolisesti rajoittavansa kokouksen asialistaa kranaatti-iskun takia. Aiemmin illalla israelilaisjohto uhkasi lykätä neuvotteluja vastalauseenaan palestiinaismiehen kranaatti-iskuun.
(STT-AFP-Reuters-MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat