Mainos

Köyhimpien maiden velkataakka kevenee

Yhdysvalloissa Washingtonissa koolla olevat maailman talouspäättäjät ovat valmiit keventämään maailman köyhimpien maiden velkataakkaa. Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat sitoutuneet nopeaan toimintaan helpottaakseen 26 raskaasti velkaantuneen köyhän maan tilannetta. Maille annetaan anteeksi yli 150 miljardin markan arvosta velkoja.

Vastineeksi maiden on pidettävä huolta siitä, että säästyvät varat käytetään koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Velkoja anteeksi saavien köyhien maiden on myös ryhdyttävä talousuudistuksiin Maailmanpankin ja IMF:n ohjauksessa. Jos varoja ei käytetä asiallisella tavalla, niin maat lentävät ulos avustusohjelmasta.

Rahoituksesta kinastellaan edelleen

Koolla olevat rahoitusjärjestöt totesivat, että ne ovat saaneet nyt riittävästi rahoituslupauksia jäsenmailtaan ja tarkempia tietoja eri maiden osuuksista annetaan myöhemmin tällä viikolla. Varoja on tähän mennessä sitouduttu antamaan kuitenkin sen verran, että velkahelpotuksiin voidaan ryhtyä pikaisesti. Rahoituksen käytännön puoli aiheuttaa kuitenkin edelleen ongelmia. Yhdysvaltain kongressissa on vireillä miljardin dollarin eli noin 5,6 miljardin markan arvoinen rahoituspaketti. Osa varoista suunnattaisiin IMF:n velkarahastoon, osa rahoista varattaisiin suoraan Yhdysvalloille velkaa olevien maiden velkojen poispyyhkimiseen.

Rahoituspaketin läpimeno kongressissa on kuitenkin vielä erittäin epävarma. IMF:n rahoitusosuus suunniteltiin maksettavaksi varoilla, joita saataisiin järjestön kultavarannon myynnistä. Kullantuottajamaat vastustivat myyntiaikeita, sillä ne pelkäsivät kullan hinnan nopeaa pudotusta. IMF joutuikin lupaamaan, ettei se myy kultaa vapailla markkinoilla.

Velkahelpotus ei riitä


Velkojen anteeksianto raskaasti velkaantuneille köyhille maille on useiden eri avustusjärjestöjen mukaan oikeansuuntainen liike, mutta ei välttämättä riittävä. Vaikka velkojen määrä pienenee, niin velkataakkaa jää silti runsaasti jäljelle, laskelmien mukaan tämän ohjelman jälkeen velkaa olisi edelleen yli 250 miljardia markkaa. IMF:ää on myös arvosteltu siitä, että se on vain joukko kirjanpitäjiä eikä se ymmärrä inhimillisiä tarpeita.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.