Köyhät eläkeläiset usein naisia

Vain harva pelkällä kansaneläkkeellä sinnittelevä eläkeläinen käy toimeentulotukiluukuilla.

Eläkeläisten köyhyys painottuu kansaneläkeläisiin. Suurin ryhmä ovat ikääntyneet, kansaneläkkeen varassa elävät, yksin asuvat naiset. Vanhuuseläkkeenä pelkkää kansaneläkettä saavista naisia on noin 35 000 ja miehiä reilut 4000.

Kelan tutkimusprofessori Katri Hellstenin mukaan nämä naiset ovat yleensä hoitaneet kotona perhettä ja työura on jäänyt lyhyeksi tai sitä ei ole ollut ollenkaan.

Joka kolmas kaikista yli 75-vuotiaista naisista elää köyhyysrajan alapuolella eli heidän vuositulonsa ovat korkeintaan noin 11 000 euroa.

Johtaja Hannu Uusitalo Eläketurvakeskuksesta myöntää, että kansaneläke on jäänyt 1980-luvun lopun jälkeen reilusti muusta tulokehityksestä.

- Ei se korkea ole. Pitää olla hyvä taloudenpitäjä, että sillä tulee toimeen, eikä saa olla mitään yllättäviä menoja.

Unohdettu joukko

Edellisissä vaaleissakaan kansaneläke ei kuumentanut keskusteluja.

- Jossain määrin kyseessä on unohdettu joukko, sillä he eivät ole olleet esillä julkisessa keskustelussa. Pienistä tuloista huolimatta eläkeläisiä käy Stakesin tietojen mukaan vain harvoin toimeentulotukiluukuilla.

- Heissä on ihmisiä, jotka ovat tyytyneet ja joutuneet tyytymään koko ikänsä verraten vähäiseen toimeentuloon. Me emme tiedä paljoakaan tästä joukosta, toteaa Uusitalo.

Täyttä kansaneläkettä saa noin 96 000 suomalaista. Heistä vanhuuseläkeläisiä on vajaa puolet. Loput kansaneläkeläisistä ovat työkyvyttömyyseläkkeellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat