Kova väite – naisten karsintaottelussa pelannut maalivahti olisikin mies

Jordania syyttää Iranin naisten jalkapallomaajoukkuetta huijauksesta. Sen mukaan Iranin maalilla Aasian mestaruuskisojen ratkaisevassa karsintapelissä pelannut Mahdiyeh Molaei olisi mies. 

Jordanian jalkapalloliitto vaatii, että AFC (Aasian jalkapalloliitto) asettaa 30-vuotiaan maalivahdin sukupuolitutkimukseen. Maat kohtasivat 25. syyskuuta Aasian mestaruusturnauksen karsintaottelussa.

Maalieron ollessa tasan ja varsinaisen peliajan päätyttyä 0-0, ratkaisua haettiin rangaistuspotkukilpailusta. Iran oli pilkkukisassa parempi lukemin 4-2 ja eteni mukaan mestaruusturnaukseen.

Jordanian jalkapalloliiton puheenjohtaja prinssi Ali Bin al-Hussein jakoi Twitterissä liiton julkaiseman tiedotteen.

– Näemme, että meillä on turnauksen tärkeyden perusteella oikeus vaatia riippumattomien lääkäreiden suorittamaa perusteellista tutkintaa. Varsinkin ajatuksella Iranin historiasta sukupuolihuijauksista ja dopingista, tiedotteessa sanotaan.

Ruotsin tietotoimisto TT:n mukaan Iranin maajoukkuetta on syytetty useaan otteeseen sukupuolihuijauksesta. Vuonna 2015 joukkuetta syytettiin, että kahdeksan pelaajaa olisi ollut miehiä.

Sky News Arabia kertoo, että AFC:n mukaan Molaei on käynyt testissä, jossa hänet on todettu naiseksi.

Alla prinssi Ali Bin al-Husseinin jakama julkaisu sekä uutiskanava Al Arabiyan julkaisu.

Lue myös:

    Uusimmat