Kova tuuli puhalsi koko maassa

Sähkönjakelussa on ollut häiriöitä maan länsiosassa kovan tuulen puhaltaessa koko maassa.

Suomi juhli 86-vuotista itsenäisyyttään koko maassa tuulisessa säässä. Kaikilla merialueilla oli tänään voimassa myrskyvaroitus, ja maa-alueillakin pohjoisesta puhaltava tuuli yltyi vaarallisen voimakkaaksi. Myrsky aiheutti itsenäisyyspäivänä sähkökatkoksia maan länsiosassa.

Fortum ilmoitti, että sen sähkönsiirron verkossa oli ilmennyt vikoja Läntisen Uudenmaan, Lounais-Suomen, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Suurjännite- ja pienjänniteviat jäivät kuitenkin yksittäisiksi. Sähköttömiä talouksia oli päivän mittaan yhteensä muutamia satoja, ja viat saatiin korjattua iltaan mennessä.

Esimerkiksi Helsingissä pelastuslaitos sai lauantaina runsaasti ilmoituksia myrskyn aiheuttamista vaurioista. Pääkaupungissa kyse oli lähinnä kattopeltien irtoamisista, joita palomiehet kävivät naulaamassa paikoilleen.

Eri puolilla Kaakkois-Suomea myrsky puolestaan kaatoi puita, joita raivaamaan hälytettiin palomiehiä.

Kova tuuli aiheutti itsenäisyyspäivänä peruutuksia Suomenlahden pikaliikenteessä Helsingin ja Tallinnan välillä. Linda Linesin ja Tallink Expressin katamaraanien matkat peruutettiin. Matkustajalaivojen liikenne sujui Suomenlahdella kovasta tuulesta huolimatta normaalisti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat