Kova tuuli katkoi sähköjä

Vikoja korjaus on parhaillaan menossa, mutta kova tuuli aiheuttanee vielä lisää sähkökatkoja.

Kova tuuli on aiheuttanut runsaasti sähkökatkoja Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Ilman sähköä on Pohjois-Savossa noin 8000 taloutta, Keski-Suomessa 6000 taloutta ja Pirkanmaalla noin 2000 taloutta.

Katkoja on ollut päivän mittaan myös Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Energiayhtiö Savon Voiman jakelualueella oli pahimmillaan alkuillasta lähes 8000 asiakasta ilman sähköä.

Sähkölinjoille kaatuneita puita raivattiin aamupäivästä alkaen eri puolilla Savon Voiman toimialuetta. Vikoja korjattiin käyttöpäällikkö Pekka Miettisen mukaan nopeasti, mutta vastaavasti uusia ilmoituksia sähkökatkoksista tuli pitkin päivää. Vikoja korjaamaan yhtiö hälytti kaikki saatavilla olevat työntekijät.

Myös Pohjois-Karjalassa korjattiin tänään tuulen aiheuttamia sähkövikoja. Iltapäivällä noin 500 Pohjois-Karjalan Sähkön asiakasta oli ilman sähköä. Eniten sähkökatkoksia oli Heinäveden ja Juuan seuduilla.

Etelä-Savossakin puhuri kaatoi puita sähkölinjoille, ja Suur-Savon Sähkön toimialueella oli pahimmillaan viitisensataa asiakasta sähköttä. Katkoksia oli eniten yhtiön jakelualueen läntisissä osissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat