Kova pakkanen pakottaa Saimaan kanavan kiinni

Saimaan kanava suljetaan tänä vuonna totuttua aiemmin kovien pakkasten vuoksi. Kanava suljetaan vesiliikenteeltä tammikuun 9. päivänä. Normaalisti kanava suljetaan tammikuun loppupuolella.

– Jäät eivät välttämättä aiheuttaisi suuria ongelmia, mutta kun itäinen Suomenlahti on suursaarta myöten jäässä, niin kanavan kokoisille aluksille tulee kohtuuttoman pitkät avustusmatkat, kertoo Liikenneviraston insinööri Seppo Piironen.

Saimaan kanavan lisäksi ensi viikon sunnuntaina suljetaan myös Taipaleen ja Konnuksen kanavat.

Alueen teollisuudelle kanavien sulkeminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi puukuljetukset siirtyvät maanteille.

– Kaakkois-Suomen alueella kuljetetaan paljon esimerkiksi metsäteollisuuden raakapuuta, kaivannaisteollisuuden tuotteita, raakamineraaleja sekä maalajeja, Piironen kertoo.

Näillä näkymin Saimaan kanava avataan uudestaan liikenteelle huhtikuun lopulla. Lauhempina talvina kanava avataan liikenteelle maalis-huhtikuun taitteessa.

Lue myös:

    Uusimmat