Kouvolan Kouvot ei pääse puolustamaan koripalloilun miesten Suomen mestaruuttaan ensi sunnuntaina alkavissa pudotuspeleissä. Kouvot kärsi sunnuntaina pelatulla runkosarjan päätöskierroksella kohtalokkaan yhden pisteen vierastappion Joensuussa Katajalle 75-76 (39-34).
Voitto lipesi Kouvoilta todella katkerasti, sillä vieraat johtivat viimeisen minuutin alettua kuudella pisteellä, mutta Kataja nousi 14 sekuntia ennen loppua ensi kertaa jakson aikana johtoon. Kouvot sai vielä viimeisellä hyökkäyksellään tilaisuuden voittokoriin, mutta Anssi Kinnaslammen heitto meni ohi.
Päätöskierroksella Kouvoilla, Katajalla ja myös Espoon Hongalla oli peleissään panoksena pudotuspelipaikka. Kolmikko päätyi lopulta tasapisteisiin, mutta Kouvot jäi keskinäisten pelien perusteella heikoimpaan asemaan pudotuspeliviivan alle yhdeksänneksi. Kataja nousi voitollaan seitsemänneksi ja Honka kahdeksanneksi. Kuuden pelin tappioputkensa viime tingassa katkaissut Honka otti ratkaisuvoiton kotonaan Namika Lahdesta pistein 96-85 (45-38). Lahtelaisille peli oli merkityksetön, sillä joukkue oli jo aiemmin varmistanut kakkossijansa.
Aura Basket otti kotiedun
Nousijajoukkue Aura Basket ansaitsee kauden yllättäjän tittelin. Turkulaiset kipusivat sarjataulukossa peräti kolmanneksi voittamalla runkosarjan päätteeksi kotonaan 74-69 (26-36) lukemin Lappeenrannan NMKY:n, joka oli jo aiemmin varmistanut runkosarjan voittonsa.
Porvoon Tarmo otti viimeisessä runkosarjapelissään suurinumeroisen 104-101 (58-50) kotivoiton Uudenkaupungin Korihaista. Ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin päässyt Tarmo varmisti voitollaan kuudennen sijansa.
Korihaille peli oli merkityksetön, sillä sen kohtalo putoamiskarsintoihin oli jo aiemmin varmistunut.
Voitto pelasti vain Pyrbasketin
Salon Vilpas joutuu SM-sarjan putoamiskarsintaan, vaikka joukkue voitti kahdestatoista viime pelistään peräti yhdeksän. Viimeinen voitto tuli kotona KTP:stä murskalukemin 98-65 (49-36). Se ei kuitenkaan salolaisia auttanut, kun samaan aikaan Tampereen Pyrbasket haki jo putoamaan tuomitusta Äänekosken Huimasta selvän 74-97 (37-50) vierasvoiton.
