Kouri-kaupoista ei rikossyytteitä

Kouri-kaupat eivät johda rikossyytteisiin. Kihlakunnansyyttäjä Markku Pohjanoksan päätöksen mukaan asian tutkinnassa ei ole löytynyt rikosoikeudellisesti pitävää näyttöä sen enempää Sponsorin entistä toimitusjohtajaa Hannes Kulvikia kuin KOP:n entistä pääjohtajaa Jaakko Lassilaa vastaan.

Kulvikia epäiltiin törkeästä veropetoksesta Kouri-kauppojen myyntivoittojen siirtelyssä ja Lassilaa Kulvikin avustamisesta. Kaupoissa oli kyse 1980-luvun lopun miljardien arvoisista osakekaupoista, joissa suomalaisyhtiöiden omistuksia siirreltiin lähinnä KOP:n rahoituksella. Verottaja teki asiasta rikosilmoituksen, koska katsoi 120 miljoonan markan myyntivoittojen kadonneen Kulvikin taskuun.

Rikostutkinta asiassa on nyt siis ohi, mutta verottajan Hannes Kulvikille määräämien jälkiverojen puiminen lääninoikeudessa jatkuu edelleen. Verottaja vaati Kulvikilta alun perin korotuksineen 144 miljoonan jälkiveroja, jotka ovat nyt korkoineen nousseet noin 190 miljoonaan markkaan.

Kulvik arvosteli syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen tänään jyrkästi verottajan toimintaa. Hän toimitti valtiovarainministeriön asettamalle verotuksen oikeusturvatyöryhmälle verottajan toiminnasta selvityksen, jonka ohessa hän esitti työryhmän harkittavaksi esityksiä verotusmenettelyn kehittämiseksi.

- Tässä matkan varrella on hämmästyttänyt se, että verottaja käyttää semmoisia menetelmiä, jotka eivät nojaudu lakiin eivätkä ole oikeusnormien mukaisia, hän sanoi.
- Minulla on sellainen kuva, että minun tapaukseni ei ole ainoa, vaan verojärjestelmässä on ihan rakenteellisia puutteita ja osalla veroviranomaisista myös asenteellisia ongelmia. Kulvikin mielestä syyttämättäjättämispäätös osoittaa, että Suomen syyttäjälaitos toimii itsenäisesti ja puolueettomasti veroviranomaisten vaatimuksista riippumatta. Hän ei lähde arvioimaan, mikä merkitys syyttäjän päätöksellä on jälkiveroasiaan.

- Lääninoikeus tekee tietysti itsenäisesti oman ratkaisunsa. Nyt ainakin yksi viranomainen on kuitenkin asettunut sille kannalle, että ei ole minkäänlaista oikeuslähdettä, joka puoltaisi verottajan näkemystä. Verottajahan on esittänyt, että minulla olisi verovelvollisuus toisen tuloista, Kulvik sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat