Koulutus yhä hyvä lääke työttömyyttä vastaan

Työttömyys ei jakaannu tasaisesti eri väestöryhmien kesken, vaan koettelee edelleen pahiten vähän koulutusta saaneita ja muuten työrajoitteisia henkilöitä. Tilanne ei ole muuttunut siitä huolimatta, että laman aikana työttömäksi joutui väkeä myös ammattiryhmistä, joissa työttömyys oli aiemmin ollut harvinaista. Havainto ilmenee Lapin yliopiston sosiaalityön laitoksen tutkijoiden Anneli Pohjolan, Erkki Saaren ja Leena Viinamäen

Koululainen tietokoneen parissa

kokoamasta artikkelijulkaisusta.

Interventioilla hyvinvointia työttömille -julkaisussa käsitellään pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten selviytymismahdollisuuksia. Niin ikään siinä arvioidaan hyvinvointipalveluja tuottavien viranomaisten keinoja auttaa. Kirjoittajina on neljätoista käytännön asiantuntijaa tai tutkijaa eri tieteenaloilta.

Pitkäaikaistyöttömyyden katkaiseminen vaatii tutkijoiden mielestä palvelujen muuttamista joustaviksi ja kunkin työttömän omia tarpeita vastaaviksi. Syrjäytyneitä auttavilla on tutkijoiden mukaan myös enemmän pelivaraa kuin ne antavat ymmärtää. Pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisen ehkäisyssä ja työmarkkinavalmiuksien parantamisessa on terveyspalvelujen ja kuntoutuksen merkitys kasvanut.

Pitkään korkeana pysyneen työttömyyden vuoksi on tullut entistä tärkeämmäksi pohtia terveyden ja hyvinvoinnin ulottuvuuksien välisiä yhteyksiä sekä työelämän muutosten vaikutuksia terveys- ja muihin hyvinvointieroihin, toteavat tutkijat.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat