Koulutuksen eriarvoisuus säilynyt

Ammatillisen koulutuksen tasa-arvo ei ole edennyt siihen tähdänneistä uudistuksista huolimatta. Pojat ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapset pyrkivät edelleen useammin opistoasteen ammatilliseen koulutukseen kuin heidän suhteellinen osuutensa edellyttäisi. Koulutusvalinnat näkyvät myös sijoittumisessa työelämään, missä perinteiset roolit edelleen vahvistuvat.

Tähän tulokseen on tullut yht. lis. Marja-Leena Stenström, jonka väitöskirja aiheesta tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa tänään. Stenströmin mukaan 80-luvulla tavoiteltiin koulutuksen tasa-arvoa myöhentämällä koulutustason valintaa. Tämä ei kuitenkaan ole poistanut kotitaustan yhteyttä lapsen koulutustason valintoihin.

Korkeammin koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat muita useammin opistoasteelle riippumatta koulumenestyksestään.

Myös perinteiset sukupuoliroolit vaikuttavat suhteellisen pysyviltä koulutusvalinnoissa ja myöhemmin työelämässä. Stenström on tutkinut erityisesti kaupan ja hallinnon alaa. Siellä pojat valitsivat opistoasteen koulutuksen lähes kolme kertaa useammin kuin tytöt. Kaupallinen ala on silti edelleen naisvaltainen, mutta miesten osuus kasvaa koulutustason noustessa.

Pojat hakevat uraa

Tyttöjen perusteet koulutukseen hakeutumiselle painottuivat työn sisäisiin tekijöihin ja ihmissuhteisiin. Pojat perustelivat valintojaan statuksen ja uran edistämisellä. Tämä näkyy Stenströmin tutkimalla kaupan ja hallinnon alalla myös työelämässä, missä miehet työskentelevät edelleen naisia useammin johtavassa asemassa.

Naisten uralle on edelleen ominaista siirtyminen uusiin samantasoisiin tehtäviin, kun taas miesten urakehitys vie kohti yhä vastuullisempia johtotehtäviä.

Yliopistoon menoa suunnitteli yllättävän moni ammattikorkeakoulussa opiskeleva, vaikka ammattikorkeakoulun tarkoitus ei olekaan tarjota kiertotietä akateemiseen maailmaan.

Tutkija selittää opiskelijoiden jatkokoulutusintoa osin 90-luvun alun korkealla työttömyydellä. Toisaalta tutkitut opiskelijat edustivat ammattikorkeakoulukokeilun alkuvaihetta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat