Koulutetut nuoret pitävät työtä näytön paikkana

Koulutetuille nuorille aikuisille ansiotyössä tärkeintä on kartuttaa osaamista sekä näyttää taitojaan edetäkseen uralla. Toisaalta monet alle kolmekymppiset näkevät ansiotyön keinona rahoittaa harrastuksia.

Tulos ilmenee torstaina julkaistusta Akavan Erityisalat ry:n jäsentutkimuksesta. Siinä kartoitettiin alle 30-vuotiaiden työelämäodotuksia peilaamalla niitä ikääntyneempien näkemyksiin. Paristatuhannesta vastaajasta valtaosa oli naisia.

Suomalainen koulutettu nuori on tutkimuksen perusteella varovaisen toiveikas mutta realistinen. Monin kohdin nuoret jakavat ikääntyneempien näkemykset.

Nuoret ja vanhemmat otaksuvat, että markkinat sanelevat viidentoista vuoden päästä tahdin työmarkkinoilla. Kunkin oma velvollisuus on huolehtia osaamisestaan. Elinikäiset työpaikat ovat historiaa. Joustavuus pidentää työuria.

Enemmän kuin joka toinen nuorista vastaajista on valmis lähtemään työn perässä Suomesta. 65 vuoden eläkeikään ei aio sinnitellä aivan yhtä moni.

Suuri osa nuorista ja ikääntyneistä uskoo, että vuonna 2025 ekologisuus ja kestävä kehitys on huomioitu työpaikoilla. Laaja luottamus vallitsee myös siihen, että omat arvot ohittavat työpaikan arvot.

Pomolta odotetaan kannustusta

Esimies- ja johtamistyössä tärkeintä on niin nuorten kuin varttuneempienkin mielestä puolueeton, reilu ja tasavertainen työn organisointi. Varttuneet ovat nuoria vaativampia työn edellytysten järjestämisestä ja tavoitteiden asettamisesta.

Luotettavuus ja oikeudenmukaisuus ovat esimiehen tärkeimmät ominaisuudet lähes kaikille vastaajille. Nuoret korostavat vuorovaikutustaitoja, kannustusta ja tukemista sekä valmiutta ottaa vastaan palautetta.

Akavan Erityisalat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Luomanmäen mielestä nuorilla aikuisilla on iloinen ja terve käsitys työelämästä.

-Tutkimustuloksemme antavat hyvät eväät pohtia, miten työuria pidennetään. Rennompi työilmapiiri, sosiaalisesti antoisa työyhteisö, ekologiset arvot, reilu esimiestyö ja joustot elämäntilanteen mukaan ovat avaimia työssä viihtymiseen, Luomanmäki summaa.

Akavan Erityisalat ry:ssä on 25 000 jäsentä. Liitto edustaa kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntijoita ja esimiehiä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat