Kouluterveydenhuolto selvittää nuorten syrjäytymisvaaraa

Perheiden ja nuorten avuntarve aiotaan kaivaa päivänvaloon entistä tehokkaammin neuvoloissa ja kouluissa. Nuori perhe kutsutaan jo ennen lapsen syntymää laajaan terveystarkastukseen, jossa pitäisi saada kuva koko perheen hyvinvoinnista ja tunnistaa piilevätkin ongelmat.

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut tiukemmat raamit kouluterveydenhuollon ja neuvoloiden terveystarkastuksille. Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan asetusluonnoksella pohjustetaan ehkäisevien palvelujen remonttia.

Nyt kuntien neuvolatarkastukset ja kouluterveydenhuolto on hyvin kirjavasti järjestetty. Monissa kunnissa suositusten mukaisia neuvolatarkastuksia on laiminlyöty.

- Joissakin kunnissa asiat on hoidettu erinomaisesti, joissakin taas huonosti. Asetuksella voidaan tasoittaa alueellista eriarvoisuutta, sanoo asetusta valmistelleen työryhmän puheenjohtaja Merja Saarinen.

Ylä-asteen terveystarkastuksia laajennetaan

Mahdolliset koulupudokkaat pyritään jatkossa poimimaan turvaverkkoon jo kahdeksannella luokalla laajassa terveystarkastuksessa, jossa puntaroidaan myös nuoren tulevaisuuden suunnitelmia ja syrjäytymisvaaraa.

Perheiden terveystarkastuksissa kullekin perheelle voidaan räätälöidä sellaisia palveluja, joita juuri kyseinen perhe tarvitsee. Perheitä ei kuitenkaan syynätä väkisin, eivätkä tarkastuksista kieltäytyvät perheet joudu tarkkailulistalle.

"Ammattikorkeakouluopiskelijat väliinputoajia"

Asetuksella pyritään tasoittamaan myös opiskelijoiden eriarvoisuutta varmistamalla terveydenhoitajan ja lääkärin tarkastus kaikille lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville. Myös korkeakouluopiskelijat ovat Risikon mukaan kahden kerroksen väkeä.

Yliopistoissa opiskelijoiden palvelut pelaavat, mutta ammattikorkeakoululaiset odottavat usein turhaan opiskelupaikkakunnan järjestämiä palveluja. Hän uskoo, että asetus tuo apua myös tähän ongelmaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat