Koulupojan murhaaja ehdonalaiseen 12 vankilavuoden jälkeen

Kotkalaisen koulupojan 12 vuotta sitten murhannut Esa Pekka Ensio Vahlberg haki Helsingin hovioikeudelta pääsyä ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeus hyväksyi hakemuksen tänään yksimielisesti.

Päätöksen perustelut määrättiin salaisiksi.

Esa Vahlberg tuomittiin vuonna 1999 Kotkan käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen erityisellä raakuudella ja julmuudella tehdystä 14-vuotiaan pojan murhasta. Tuomio pysyi Kouvolan hovioikeudessa ennallaan.

Uhri matkalla kouludiskosta kotiin

Murha tapahtui syyskuussa 1998.

Kouludiskosta kotimatkalla ollut 14-vuotias poika oli pyöräillyt ystävänsä kanssa juovuksissa olleen 18-vuotiaan Vahlbergin ja tämän kavereiden ohi. Meluisa seurue pysäytti kaksikon, mutta toisen pojista onnistui jatkaa matkaa.

14-vuotias uhri jäi yksin vanhempien poikien kanssa. Alkoi silmitön väkivalta.

Vahlberg kaverinsa kanssa puukotti, potki ja löi maassa makaavaa poikaa eri puolille kehoa. 14-vuotiaasta löytyi 112 veitseniskua. Lopuksi Vahlberg vielä murskasi uhrin pään 13 kilon painoisella kivellä.

Teolle ei löytynyt erityistä motiivia.

Vapaaksi elokuussa

Murhan toinen päätekijä sai vain hieman yli 11 vuoden tuomion, sillä hän oli tekohetkellä alaikäinen. Kolmas seurueeseen kuulunut sai hovissa kaksi vuotta. Hän ei osallistunut itse pahoinpitelyyn, vaan antoi Vahlbergin käyttöön veitsen.

Molemmat päätekijät olivat koetusajalla aiemmista rikoksista.

30-vuotiaan Vahlbergin ehdonalainen vapaus alkaa elokuussa. Koeaika kestää kolme vuotta. Uhri olisi täyttänyt tänä vuonna 26.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat