Koululaisten vanhemmat – Muistakaa ruokkia lapsenne!

Taas alkaa arkinen aherrus kouluissa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tänäkin vuonna tuhansilla lapsilla arki muuttuu, kun tarha tai perhepäivähoito vaihtuu koulupäiväksi.

Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) on listannut kymmeniä ohjeita ja vinkkejä koulunsa aloittaville ja opintiellä jo olevien lasten vanhemmille. Yksi muistutuksista on itsestäänselvyys, mutta voi helposti unohtua, koska se on ollut aikaisemmin lähestulkoon itsestäänselvyys. Se on ruokailu.

Muista aamu- ja välipalat

Tarhassa ja perhepäivähoidossa lapset saavat joka aamu aamiaisen, lounaan ja välipalan. Nyt ruokailutavat muuttuvat, kun lapsi astelee opinahjoon. Suomen kouluissa ei tarjoilla kuin lounas, ja joskus välipala, koulupäivän pituudesta riippuen.

MLL muistuttaakin, että aamu- ja välipala ovat erittäin tärkeitä lapsille, jotta keskittyminen oppitunneilla olisi helpompaa ja läksyjen teko maistuisi koulun jälkeen.

Vanhemmilta tämä vaatii hiukan lisäponnistuksia. MLL ehdottaa, että välipala kannattaa tehdä valmiiksi jääkaappiin. Pitää myös muistuttaa lasta siitä, että ruokaa löytyy kaapista: tämän jälkeen vasta läksyjen ja leikkien pariin.

Kannusta kouluruuan pariin

Vanhempien pitää myös kannustaa lasta syömään koulussa, vaikka aina ruokalistalta sitä omaa herkkuruokaa ei löytyisikään. Kouluruoka ei myöskään maistu samalta kuin äidin tekemä. Se ei kuitenkaan maailmaa kaada. Lasta voi aina lohduttaa sillä, että kotona ruoka maistuu taas tuplasti paremmalta, kun on ensin kouluruokaa "joutunut" syömään.

Ja se päivän tärkein hetki...

MLL:n viimeisin ohje on myös itsestäänselvyys, mutta valitettavan useassa kodissa se unohtuu ylipitkien työpäivien ja harrastusten viidakkoon.

Koko perheen pitää nimittäin syödä joka päivä yhdessä. Se on hetki, jolloin voidaan hyvän ruoan yhteydessä vaihtaa päivän kuulumiset ja suunnitella illan ohjelma. Lapsille yhteinen ruokahetki on myös kasvatuskulttuurin kannalta tärkeä asia.

Lähde:MLL

Lue myös:

    Uusimmat