Koululaisten uniongelmia voi ehkäistä valvonnalla

Nukahtamisvaikeuksista tai yöheräilystä kärsii jopa 15 prosenttia murrosikäisistä tytöistä ja 8 prosenttia pojista. Useimmiten nukahtamisvaikeus johtuu stressistä, unettomuuden pelosta tai unirytmin viivästymisestä. Taustalla voi myös olla esimerkiksi levottomien jalkojen oireyhtymä.

Iso osa koululaisten uniongelmista on kuitenkin ehkäistävissä. Lastenneurologian erikoislääkäri Outi Saarenpää-Heikkilä arvioi Lääkärilehdessä, että nukkumisvaikeuksien syy saattaa olla toimimattomissa iltarutiineissa.

Hän patistaa vanhempia valvomaan kouluikäisten iltatoimia aiempaa tarkemmin.

-Viihde-elektroniikan kulutusta on syytä rajoittaa nukkumaanmenoajan lähestyessä. Televisio ei kuulu lastenhuoneeseen, ja tietokoneenkin käyttöä on hyvä valvoa. Kännykästä pitää katkaista virta yöksi, lääkäri luettelee.

Saarenpää-Heikkilän mukaan myös biologiset muutokset altistavat murrosikäisiä univaikeuksille. Hänen mielestään tämä tulisi ottaa huomioon koulumaailmassa ja harrastuksissa. Yläkouluissa koulupäivän pitäisi vasta yhdeksältä, eivätkä etenkään liikunnalliset iltaharrastukset saisi alkaa kello 20:n jälkeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat