Koululaisten iltapäivähoitopaikoista pulaa

Koululaisten iltapäivähoito ei kaikissa kunnissa parane, vaikka laki iltapäivähoidosta tulee voimaan ensi syksynä.

Iltapäivähoidon tarjonnassa on suuria alueellisia eroja. Useimmat kunnat harkitsevat parhaillaan sitä, hakevatko ne valtionosuuksia ensi lukuvuoden aamu- ja iltapäivätoimintaansa.

Ensi syksynä voimaan astuva laki alakoululaisten kouluajan ulkopuolisesta hoidosta mahdollistaa valtionosuuksien hakemisen, muttei automaattisesti laajenna toimintaa. Osa hoitopaikan hakijoista jääkin sitä vaille. Laki ei edes edellytä, että kaikille olisi paikka osoitettava.

Esimerkiksi Vantaan kaupunki päättää ensi viikolla, poistaako se kokonaan oman rahoitusosuutensa, kun valtiolta on rahaa tulossa. Tällöin nykyinen hoitotilanne ei juurikaan muuttuisi, ainoastaan rahan lähde.

Valtion panostus iltapäivätoimintaan on 20 miljoonaa euroa syyslukukaudeksi. MTV:n selvityksen mukaan kaikki suurimmat kunnat ovat jo hakeneet tai harkitsevat hakevansa osuutta tästä rahasta.

Jossain kunnissa, kuten Porissa ja Tampereella, valtionosuuksien lisäksi kasvatetaan kaupungin omaa panostusta, jolloin lähes kaikki hoitoa tarvitsevat myös saavat paikan.

Opetusministeriö aikoo nyt selvittää kuntien osallistumisen aamu- ja iltapäivätoimintaan - ministeriön tavoitehan on että kaikkiaan sadalle tuhannelle koululaiselle järjestyy hoitopaikka.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.03.2004).

Lue myös:

    Uusimmat