Koululaisilla "piiloutumisharjoituksia" ulkopuolisen uhan varalta

Monet muistavat omilta kouluajoiltaan poistumisharjoitukset, jotka toivat mukavaa vaihtelua koulupäivään. Tätä nykyä kouluilla harjoitellaan myös suojautumista ulkoisen uhan, kuten kouluun tunkeutuneen ulkopuolisen henkilön, varalta. Lapset ovat mieltäneet harjoituksen "piiloutumisharjoituksena".

Tämä on sitä, mitä toivotaan, että joka koulussa tehdään. Se on tarkoitettu nimenomaan kouluturvallisuuden ylläpitämiseksi, kertoo etelä-suomalaisen koulun rehtori. Hän ei halua esiintyä jutussa nimeltä.

Uhka- ja vaaratilanteissa joudutaan joskus suojautumaan mahdollisesti oppilaitoksen sisätiloihin. Harjoituksissa on hyvä testata äänievakuointi- eli turvakuulutuslaitteistoa ja lyhyiden toimintaohjeistusten antamista. On myös syytä tarkastaa, että kaikki toimivat annettujen ohjeiden mukaan. Ulkopuolisia tarkkailijoita ja kuulutusjärjestelmiä kannattaa käyttää. Harjoitusta koskevan palautteen keräämistä ja läpikäyntiä ei pidä unohtaa.

Opetushallitus

Pelastussuunnitelman laatiminen perustuu pelastuslakiin (379/2011) ja valtioneuvoston asetukseen pelastustoimesta (407/2011), kerrotaan Opetushallituksen nettisivuilla. Pelastussuunnitelma sisältää selvityksen oppilaitoksen omatoimisesta varautumisesta.

Meillä on kunnassa lain edellyttämä turvallisuussuunnitelma, rehtori kertoo.

– Laki edellyttää, että näitä poistumisharjoituksia tehdään vuosittain.

Nyttemmin on ajankohtaiseksi tullut tällainen ulkoisen uhan varalta suojautuminen, rehtori jatkaa.

– Meidän on täytynyt miettiä sitä, että miten tämmöisessä ulkoisen uhan tilanteessa toimitaan.

Koulun pienimmät harjoittelevat leikkien

Harjoitus toteutetaan pienempien oppilaiden kanssa leikin varjolla, rehtori kertoo.

– Nuorimmille ei tietenkään kerrota, miksi tällaista tehdään. Pienimmille lapsille tämä voi olla vain leikkiä.

– Isommat lapset ymmärtävät asian ja heidän kanssaan siitä puhutaan enemmän.

Harjoittelemme sitä, miten suojaudumme esimerkiksi luokkaan mahdollisimman turvallisesti, rehtori jatkaa. 

– Isommille voidaan kertoa se, että harjoituksen tarkoituksena on varautua tilanteeseen, jossa koulusta ei voi mennä ulos.

Vanhempia asiasta informoitiin koulun tiedotuskanavan, Wilman kautta, rehtori kertoo.

– Tästä kerrottiin vanhemmille sen vuoksi, että jos asia mietityttää lasta kotona, niin vanhemmat voivat ottaa sen puheeksi.

Harjoitus antaa meille tärkeätä informaatiota siitä, mitkä ovat koulun heikot lenkit todellisessa tilanteessa, rehtori jatkaa. 

Nimenä piiloutumisharjoitus ei ole kovin hyvä, koska kyseessähän on suojautumisharjoitus, rehtori sanoo.

– Siitä tulee ehkä vähän hullunkurinen mielikuva, jos sanotaan, että koulussa opetellaan piiloutumista.

Toteutustapa täytyy miettiä tarkaan lasten erilaisten taustojen vuoksi

Suojautumisen harjoittelua täytyy alakoulussa miettiä todella tarkkaan, koska lapsilla on hyvin erilaisia taustoja, rehtori pohtii.

– Koulussa voi olla maahanmuuttajien lapsia  sekä lapsia , joilla on hyvin traumaattiset lähtökohdat. Sen takia tämä on aihe, joka on kouluille hyvin haasteellinen.

Harjoituksen järjestäminen  perustuu siihen, että opettaja tuntee luokkansa niin hyvin, että hän tietää millä tavalla tätä kannattaa lähteä valmistelemaan, rehtori korostaa.  

– Lasten turvallisuudentunteen säilyminen on erittäin tärkeää.



 

Lue myös:

    Uusimmat