Koululaisiin saa koskea Britanniassa

Brittiopettajat saivat tänään virallisen luvan harjoittaa "järkevää voimankäyttöä" tuhmiin oppilaisiin. Uuden ohjesäännön mukaan opettajat saavat turvautua fyysiseen kurinpitoon silloin, kun lapset häiritsevät tai ovat väkivaltaisia.

Opettajat eivät ole aiemmin olleet varmoja siitä, mitä he itse asiassa saavat luokkahuoneessa tehdä pelkäämättä haastetta raastupaan. Uuden ohjeen mukaan opettajilla on luulemaansa enemmän oikeuksia. Aiemmin julkisuuteen vuotaneen ohjeluonnoksen mukaan "järkevää voimankäyttö" voi tarkoittaa "oppilaan pitelemistä, työntämistä, vetämistä, käsivarresta taluttamista tai paimentamista niin, että opettaja ohjaa häntä kädellään selästä".

Kuvatunlainen käytös olisi oikeutettua, jos oppilas häiritsee oppituntia, kieltäytyy poistumasta luokkahuoneesta, livistää luokasta tai mikäli raju leikki uhkaa loukata jotakuta tai tuottaa vahinkoa.

Uutta ohjesääntöä siivittivät useat brittikouluissa viime vuosina sattuneet väkivallanteot. Yksi räikeimmistä esimerkeistä tapahtui vuonna 1995 Lontoossa, jolloin erään koulun rehtori puukotettiin kuoliaaksi koulun portilla hänen mentyään rauhoittamaan riitaa. Viime joulukuussa toinen lontoolaisopettaja sai yli miljoonan Suomen markan korvauksen sen jälkeen, kun hän oli saanut aivoverenvuodon erään oppilaan heitettyä häntä koripallolla päähän.

Joidenkin mukaan uusi ohjesääntö voi kuitenkin myös vaarantaa opettajien turvallisuuden, koska se rohkaisee opettajia puuttumaan vaarallisiin tilanteisiin ja saattamaan samalla itsensä vaaraan.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat