Koululaisia altistui häkäkaasulle Kajaanissa

Kajaanissa lyseon lukion useita oppilaita on altistunut häkäkaasulle. Neljä oppilasta on sairaalahoidossa ja lähes 20 henkilöä on saanut hoitoa paikan päällä ambulanssissa.

- Lyseon lukiolle oli hälytetty useita ambulansseja, koska oppilaat voivat pahoin ja oirehtivat. Ambulanssihenkilökunta totesi paikan päällä, että oppilaiden uloshengityksessä oli häkää. Tässä vaiheessa koulu oli jo lähes kokonaan evakuoitu, kertoo päivystävä palomestari Ari Pelli MTV Uutisille.

Palokunta varmisti, ettei koulurakennuksessa ollut enää oppilaita ja ryhtyi tämän jälkeen selvittämään häkäkaasun mahdollista alkuperää.

- Häkäpitoisuuksia ei ollut tässä vaiheessa enää missään. Näin ollen oppilaat pääsivät jatkamaan koulupäiväänsä noin puolituntia saapumisemme jälkeen, kertoo Pelli.

Häkäkaasun lähde on edelleen täysi mysteeri. Pellin mukaan kaikki häkäkaasulle altistuneet oppilaat olivat aiemmin vierailleet Kainuun museolla. Oppilaat olivat oirehtineet osittain jo museolla.

- Mittauksia on tehty paljon, mutta myöskään museolta tai koulun ja museon väliseltä alueelta ei ole löytynyt häkäkaasupitoisuuksia.

Lue myös:

    Uusimmat