Koululaiset pääsevät kesäharjoitteluun myös kauppoihin

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajien Kaupan liitto ovat sopineet riitansa koululaisten kesäharjoittelusta kaupan alalla.

Sovun ansiosta tuhansille koululaisille tarjoutuu harjoittelumahdollisuus kaupan alan yrityksissä.

Sopimuksen mukaan mahdollisuus kesäharjoitteluun koskee kaupan alalla myös järjestäytymättömiä työnantajia. PAM saa tiedot osallistuvista yrityksistä Kaupan liitolta.

– Olen tyytyväinen saavuttamaamme ratkaisuun. Nyt harjoittelussa mukana olevat järjestäytymättömät yritykset ovat selkeästi molempien osapuolten tiedossa, mikä mahdollistaa asiallisten ehtojen toteutumisen koululaisten harjoittelun aikana, sanoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkalan mukaan työnantajilla on hieno mahdollisuus antaa nuorille työelämästä ja kaupan alasta hyvä ja reilu kuva.

Sekä Selin että Pekkala ovat pahoillaan siitä, että päätös kesäharjoitteluohjelman toteuttamisesta viivästyi. Muun muassa pääministeri Jyrki Katainen (kok) ehti vedota osapuoliin sopuun pääsemiseksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat