Koululaiset juoksevat maratonia välitunnilla – maaliin päässeet palkitaan kunniakirjoilla ja ”mitalikahveilla”

Satakuntalaisen Isosäkylän alakoulun oppilaat juoksevat tänä syksynä maratonin välituntien lomassa. Maratonhaaste on opettajan mukaan saanut liikkeelle nekin koululaiset, jotka eivät yleensä innostu liikunnasta.

Ajatus maratonista tuli Isosäkylän opettajalta Maaret Ojavallilta. Aiemmin välituntimaratoneja on juostu ainakin Jyväskylässä.

Ojavalli kertoo, että koulun pihalle Säkylään on tehty lenkki, jota oppilaat saavat kiertää välituntien aikana. Jokaisesta 370 metrin kierroksesta saa merkinnän maratonpassiin.

Tavoitteena on juosta kokonainen maraton tai puolimaraton. Koulun pienimmillä on mahdollisuus taittaa myös neljännesmaraton. Maratonkausi kestää marraskuulle asti.

Koulussa innokkaita maratoonareita

Oppilaat ovat Ojavallin mukaan innostuneet haasteesta niin paljon, että monet heistä ovat käyttäneet lenkkeilyyn myös puoli tuntia kestävän ruokavälituntinsa.

Normaalisti Isosäkylän koululaiset pelaavat välitunnilla pihapelejä, kiipeilevät kiipeilytelineissä tai istuskelevat ja juttelevat kavereiden kanssa.

– Juoksemaan on innostunut moni sellainenkin oppilas, joka ei yleensä ole niin innostunut liikkumisesta. Ja maratoniin voi tietenkin yhdistää myös juttelun kavereiden kanssa, koska tätä maratonia ei tarvitse juosta vaan sen voi myös kävellä, Ojavalli toteaa.

Maratoonarit palkitaan "mitalikahveilla"

Ojavalli on huomannut, että pieni liikunta tekee oppilaille hyvää joskus oppitunninkin aikana. Jos lapsia nuuduttaa ja tehtävänä on jotain erityistä keskittymistä vaativaa, oppilaat saatetaan lähettää piipahtamaan pihalla raikkaassa ilmassa.

Mutta miksi maratonin taittaminen on oppilaiden mielestä sitten niin hauskaa?

Ojavalli kertoo, että yhtenä innokkeena haasteen suorittamiseen on se, että maratonin, puolimaratonin tai neljännesmaratonin juosseet palkitaan kunniakirjoilla ja "mitalikahveilla".

– Idea on se, että haasteeseen osallistuvilla on ylipäätään jokin tavoite päästä maaliin. Lapsille ei tietenkään mitään kahveja tarjota, vaan jotain herkkua ja hyvää, Ojavalli naurahtaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

MTV:n Huomenta Suomessa kerrottiin Liikkuva koulu -toiminnasta 23.1.2016. Oppitunneilla istumisesta voi tehdä aktiivisempaa vaikka jumppapallon avulla.


Lue myös:

    Uusimmat