Koululaiselle nettipiraateista tekijänoikeussakko

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva koululainen joutuu maksamaan tekijänoikeuskorvauksia harjoittamastaan äänitteiden nettipiratismista peräti 80 000 markkaa.

Piratismivalvontaa harjoittava Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus havaitsi jokin aika sitten Internetissä tarjottavan myytäväksi äänitteitä. Asianomistajien tekemän rikosilmoituksen perusteella selvisi, että myynnin takana oli tekoaikaan juuri 15-vuotta täyttänyt koululainen. Hän oli myynyt Internetin välityksellä MP3-muotoon pakattuja ja CDR-levykkeelle tallentamiaan kopioituja äänitteitä.

Suomen Äani- ja kuvatallennetuottajat (AKT) sekä Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto (Teosto) sopivat koululaisen kanssa maksettavista tekijänoikeuskorvauksista. Korvausten määräksi sovittiin yhteensä 80 000 markkaa. Lisäksi koululainen joutui luovuttamaan laittomassa kopioinnissa ja myynnissä käyttämänsä tietokonelaitteiston asianomistajille hävitettäväksi.

Piratismia valvovan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen mukaan nettipiratismin kasvu on ollut todella rajua. Viime vuonna keskus sulki noin 550 laitonta kotisivua. Tänä vuonna vastaava luku on jo tähän mennessä miltei 300 kotisivua. Keskus on jättänyt tänä vuonna myös useita tutkintapyyntöjä poliisille koskien laittomien tallenteiden levittämistä eri menetelmin Internetissä. Nettipiratismiin syyllistyvät eniten
15-25 -vuotiaat miehet.
(STT - MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat