Mainos

Koulukiusaaminen sidoksissa luokan arvomaailmaan

Koulukiusaaminen on sosiaalinen ilmiö, joka riippuu siitä, mitä asioita oppilasyhteisö arvostaa. Tämä käy ilmi tuoreesta väitöstutkimuksesta, jossa tutkija selvitti kiusaamisen kehittymistä luokkayhteisössä haastattelemalla yläkoulujen tukioppilaita.

Kiusaamiseen joudutaan nykyisin paneutumaan joka ikisessä koulussa. Pienet välikohtaukset ovat jokapäiväisiä.

- Suurin osa niistä ei todellakaan ei tule opettajien tietoon, että se jää oppilaiden keskelle. Ne ei uskalla kertoo siitä opettajalle, tukioppilas Veli Valtonen Huhtaharjun koulusta kertoo.

Jyväskylässä, Huhtaharjun koulussa tilanteita selvitellään muun muassa oppilaiden kesken vertaissovitteluna tukioppilaiden avustuksella. Eri yläkoulujen tukioppilaiden kertomukset paljastavat, että kiusaaja tavoittelee valtaa ja asemaa nimeämällä kiusattavan jotenkin erilaiseksi.

- Se erilaisuus voidaan poimia melkein kenestä tahansa ja siitä sitten luoda maine ja tarinoita ja sitten semmoisten rituaalien ja muiden tällaisten toimintojen avulla vahvistaa sitä me ja se -jakoa siinä yhteisössä, filosofian maisteri Päivi Hamarus Jyväskylän yliopistolta kertoo.

Aikuinen ei aina tunnista kiusaamista, vaikka se tapahtuisi hänen silmiensä alla.

- Vaikka äänensävyllä voidaan muuttaa: tervehditään kiusattua oppilasta erilaisella äänensävyllä ja sitten niitä, jotka on ystäviä niin toisenlaisella äänensävyllä. Ja se on ainoastaan niiden oppilaiden tiedossa, Hamarus kertoo.

Lääkkeeksi kiusaamiseen tutkimus tarjoaa oppilaiden arvoihin vaikuttamista. Pelon poistaminen luokasta on haaste koko kouluyhteisön toiminnalle.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.