Koulujen alkaminen tuo koululaiset teille

Pääosa Suomen yli 600 000 peruskoululaisesta ja lukiolaisesta aloittaa uuden lukuvuoden alkavalla viikolla.

Autoilijoiden on syytä olla lähipäivinä erityisen varovaisia, sillä koulujen alku tuo liikenteeseen paljon pieniä kulkijoita.

Paikallispoliisi muistuttaa, että autoilijoiden pitää varautua yllättäviin liikennetilanteisiin jo etukäteen. Poliisi kehottaa autoilijoita erityiseen varovaisuuteen asuinalueilla ja koulujen läheisyydessä.

Koululaisten vanhempien kannattaa puolestaan jo ennen ensimmäistä koulupäivää ja -matkaa kulkea koulutie yhdessä lapsen kanssa. Hankalien paikkojen kohdalla pitää antaa selkeät ohjeet turvallisesta kulkemisesta, muistuttaa poliisi. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen kannattaa vielä kerrata koulumatka ja valvoa ensimmäisten viikkojen aikana koululaisen liikkumista.

Pääosa Suomen 573 000 peruskoululaisesta ja 34 000 lukiolaisesta aloittaa uuden lukuvuoden alkavalla viikolla. Ekaluokkalaisia on tänä vuonna 57 200.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat