Koulubussin kuljettaja puhalsi hurjat lukemat – epäillään törkeästä rattijuopumuksesta

Poliisi kiinnitti eilen iltapäivällä huomiota epäilyttävästi ajaneeseen koulubussiin Helsingissä Pukinmäenkaaren koulun lähellä.

Poliisipartio valvoi liikennettä koulun kohdalla ja havaitsi koulukuljetuslinja-auton, joka ajoi liian lähellä edellä ajavaa. Partio lähti bussin perään ja pysäytti sen Malmin Kauppatien alkuun.

Linja-auton kuljettaja puhalsi alkometriin 1,90 promillen lukemat. Koska koulubussissa on alkolukko, partio pyysi paikalle vielä toisen partion varmistamaan, että alkometrin lukemat pitävät paikkansa. Kuljettaja puhalsi myös toiseen alkometriin samat, törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. 

Koulubussissa ei ollut koululaisia, eikä muita matkustajia kyydissä.

Kuljettaja vietiin Malmin poliisilaitokselle tarkkuusalkometrikoetta varten, ja tulokseksi tuli 0,83 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi otti myös kuljettajan ajokortin ja ammattiajoluvan haltuunsa. 

Kuljettaja myönsi kuulustelussa syyllistyneensä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lue myös:

    Uusimmat