Mainos

Kouluampujan asetta tavoitellut opettaja nousi sankariksi

Perjantain ampumistragedia amerikkalaislukiossa olisi saattanut muodostua vieläkin pahemmaksi verilöylyksi ilman nuoren opettajan väliintuloa.

Useiden silminnäkijöiden mukaan vain muutaman kuukauden opettajana toiminutta Megan Silberbergeriä on kiittäminen siitä, ettei ammuskelussa tullut enempää uhreja.

Jaylen Fryberg ryhtyi ampumaan koulutovereitaan koulun kahvilassa perjantaina aamupäivällä paikallista aikaa.

Ampumista lähietäisyydeltä todistanut koulun oppilas Erick Cervantes kertoo NBC:llä, että opettaja Silberberger tuli pian kahvilan ovesta sisään ja yritti läimäistä asetta pidelleen Frybergin kättä, ennen kuin tämä ehtisi tähdätä häntä. Kun opettaja osui ampujan käteen, tämä käänsi aseen piipun ja ampui itsensä.

Maryvillen opetuslautakunnan puheenjohtaja Randy Davis kertoo keskustelleensa lauantaina puhelimessa Silberbergerin kanssa.

Yksityisyyttään varjeleva  Silberberg kertoi olevansa kiitollinen saamastaan tuesta.

Marysville-Pilchuckin lukion ammuskelussa kuoli ampujan lisäksi yksi oppilas. Neljä oppilasta haavoittui, joista kolmen tila on yhä erittäin kriittinen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.