Kotkan taloudessa "Tappia kiristetty"

Kotka pidättäytyy ensi vuoden talousarviossaan verojen ja maksujen korotuksista. Kaupunginjohtaja Hannu Tapiolan mukaan näin on tarkoitus toimia jatkossakin ja mahdollisimman pitkään. Kotkan ensi vuoden budjetti perustuu 17,5 pennin veroäyriin, jonka suuruisena se on pysynyt jo vuodesta 1989.

Kaupungin henkilöstölle ehdittiin jo syyskuussa antaa lomautusvaroitus, mutta Tapiolan mukaan se tullaan perumaan, koska budjetin valmistelussa on löytynyt riittävästi säästöjä. Tämä tulee hänen mukaansa aiheuttamaan mm. töiden uudelleenjärjestelyjä. Talousarvioesitystään Tapiola luonnehtii merikaupungin termein: "Veneen tappia on tiukennettu, mutta kaikki oleellinen hyvinvointivaltioon kuuluva on säilytetty".

Tiukoista säästötoimista huolimatta Kotkan talousarviossa on varauduttu siihen, että kaupungin maksuvalmius heikkenee edelleen ja lainakantaa kaupunki kasvattaa parillakymmenellä miljoonalla markalla. Ensi vuoden jälkeen jokaisella kotkalaisella on kaupungin aiheuttamaa velkaa 5245 markkaa.
Tapin kiristämisestä huolimatta 55000 asukkaan Kotkan kaupungin tavoitteena on kunnianhimoinen 47 miljoonan markan vuosikate. Asukasta kohden se tietää 831 markkaa. Vuosikatteestaan kaupunki saa kiittää satamaansa, jota ilman kate jäisi kymmenisen miljoonaa alijäämäiseksi.

Kaupungin henkilöstö joutuu tiukoille sillä kaikkiaan on tarkoitus karsia 250 työtyöpaikkaa ensi vuoden mittaan. Tukityöllistetyiltä ja määräaikaisilta viedään kummaltakin ryhmältä sata työpaikkaa. Luonnollisen poistuman arvioidaan olevan 30 henkeä ja rakennuspuolelta kaupunki irtisanoo 25 vakituista henkilöä. Investointejaan Kotka supistaa tähän vuoteen verrattuna liki 60 miljoonan markan verran.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat