Mainos

Kotkan räjähdelaivan päällystö saa syytteet

Valtionsyyttäjä on päättänyt nostaa Kotkan räjähdelaivan ukrainalaista päällikköä ja yliperämiestä vastaan syytteet merikelpoisuudesta huolehtimisen laiminlyönnistä.

Syytteen mukaan aluksen päällikkö on lähtenyt merelle aluksella, joka on ollut niin sopimattomasti lastattu, että hänen olisi pitänyt huomata matkan tuottavan aluksessa oleville hengenvaaran.

Räjähdelaiva sai aiemmin tänään luvan jatkaa matkaansa. Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen mukaan päällikkö ja yliperämies voidaan kuitenkin aikanaan tuomita heidän poissaolostaan huolimatta.

– Heillä on avustaja, joka edustaa heitä oikeudessa. He voivat saada sakkoja tai enimmmillään kolme kuukautta vankeutta. Uskoisin, että tämä on sakkojuttu, Hämäläinen kertoo.

Perämiehen osalta kyse on Hämäläisen mukaan siitä, että hän on valvonut aluksen lastausta ja hyväksynyt sen. Aluksen lastina on ollut muun muassa lähes 160 000 kiloa pikriitti–nimistä räjähdysainetta, joka on ollut pakattuna pahvilaatikoissa kuormalavoille. Määräysten mukaan se olisi pitänyt kuljettaa suljetuissa kuljetusyksiköissä.

Epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Asia puidaan aikanaan Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Mahdollisen laittoman puolustustarvikkeiden maastaviennin osalta poliisitutkinta on edelleen käynnissä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.