Kotkan Punaisen talon jutussa kolme paritustuomiota

Kotkassa ilotalona toimineen Punaisen talon oikeudenkäynnissä jaettiin tänään kolme ehdotonta vankeustuomiota parituksesta. Rikoksen tuottamana hyötynä oikeus tuomitsi valtiolle menetettäväksi yhteensä runsaat 1,3 miljoonaa euroa.

Juttua on käsitelty Kotkan käräjäoikeuden Haminan osastolla. Tyttöjen hankinnasta vastannut 46-vuotias venäläisnainen Anaid Exouzian-Tuominen sai parituksesta kolmen vuoden vankeustuomion. Rakennuksen omistajan, kotkalaisen 63-vuotiaan asianajajan Pekka Cleven oikeus tuomitsi vankeuteen parituksesta puoleksitoista vuodeksi vankilaan.

Cleve on tuomittu jo vuonna 1998 Kotkan käräjäoikeudessa parituksesta mm. sakkoihin. Ehdottoman yhden vuoden mittaisen vankeusrangaistuksen parituksesta sai myös kotkalainen Punaisen talon juoksevista asioista ja majoituksesta vastannut mies. Hänet on tuomittu parituksesta Punaisen talon oikeudenkäynneissä jo kahdesti aiemmin. Lisäksi yksi syytetyistä selvisi ehdollisella vankeustuomiolla ja kolme sakkorangaistuksella.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat