Kotkan poliisi selvittää törkeää vapaudenriistoa

Kotkan poliisi tutkii harvinaista vapaudenriistotapausta, jossa 40-vuotiasta naista epäillään pidetyn yksityisasunnossa useiden kuukausien ajan. Poliisi epäilee, että naiselta kiskottiin tai kiristettiin ensin hänen useiden kymmenien tuhansien eurojen säästönsä, minkä jälkeen hänet pakotettiin vielä ottamaan erilaisia lainoja ja tekemään osamaksu- tai muita rahoituskauppoja.

Asian johdosta on vangittuna kotkalainen noin 40-vuotias nainen sekä pohjoissuomalainen noin 35-vuotias mies. Lisäksi epäiltyinä on kuultu seitsemää muuta henkilöä. Tapausta tutkitaan törkeänä vapaudenriistona, törkeänä kiskontana sekä törkeänä kiristyksenä.

Vapaudenriisto paljastui naispuolisen pääepäillyn kerrostaloasuntoon tehdyssä kotietsinnässä jo 4. tammikuuta. Toinen rikoksesta epäillyistä otettiin tuolloin kiinni asunnosta.

Poliisi kertoi asiasta tutkinnallisista syistä julkisuuteen vasta torstaina. Nainen ei ole kotoisin Kotkasta. Poliisi ei kerro toistaiseksi sitä, kuinka nainen liittyy rikoksesta epäiltyihin henkilöihin.

-Nainen vapautettiin kotietsinnän yhteydessä. Hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta häntä oli pahoinpidelty, kertoi rikoskomisario Juha Junkkari torstaina.

Poliisin mukaan nainen pakotettiin myös avaamaan puhelinliittymiä, joista aiheutui hänelle lähes 10000 euron puhelinlaskut muutamassa kuukaudessa.

Jutussa on nostettava syyte 17. maaliskuuta mennessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat