Kotkan ohjukset osa laillista asekauppaa

Kotkaan viime viikolla saapuneesta rahtilaiva Thor Libertystä löytyneet 69 saksalaista ilmatorjuntaohjusta sekä 150 tonnia räjähdysainetta ovat osa tavanomaista maiden välistä asekauppaa.

Saksalaisviranomaiset vahvistivat eilen, että ohjukset ovat osa Saksan ja Etelä-Korean välillä vuonna 2007 solmittua ohjusjärjestelmäkauppaa, kertoo Helsingin Sanomat.

Jo aikaisemmin uutistoimisto DPA uutisoi Saksan tullin tienneen, että Patriot-ohjukset lastattiin alukseen saksalaissatama Emdenissä.

Kyseessä on viimeinen kauppaan kuuluva toimitus ja samantapaisia aselasteja on toimitettu Saksasta Etelä-Koreaan ennenkin.

Ohjukset on kuitenkin tuotu Suomeen ilman puolustusministeriöltä pyydettyä kauttakulkulupaa, lisäksi räjähdeaine oli lastattu virheellisesti.

Tulli otti alkuviikosta kiinni laivan kapteenin ja perämiehen epäiltynä puolustustarvikkeiden maastavientirikoksesta. Heidän kiinniottonsa päättyi torstaina, mutta heidät on määrätty toistaiseksi matkustuskieltoon. He ovat nyt laivalla muun miehistön kanssa.

Ohjukset siirrettiin pois laivasta torstain ja perjantain välisen yön aikana. Pelastuslaitos hoitaa räjähteiden kontituksen joulunpyhien aikana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat