Kotivakuutukset alueelliseen hinnoitteluun

Kotivakuutuksia hinnoitellaan nykyään yhä enemmän kohdennetusti ja alueellisesti. Vakuutusyhtiöt maksattavat vahingot siellä, missä vahingot syntyvätkin. Ensi vuonna kotivakuutusten korotukset saattavat nousta joillakin alueilla jopa 10 prosenttia.

Vakuutusyhtiöt suunnittelevat vakuutusten hintoihin korotuksia ensi vuodeksi. Kotivakuutusten hinnat määräytyvät tulevaisuudessa yhä enemmän alueellisin perustein. Vakuutusyhtiöt maksattavat korkeampia vakuutusmaksuja niillä alueilla, joilla vahinkojakin tapahtuu enemmän.

Pääkaupunkiseutu on perinteisesti ollut suhteellisestikin ottaen Suomen vahinkoalttein alue. Kun katsotaan kotivakuutuksen piiriin kuuluvien vahinkojen määrää, kehä kolmosen ulkopuoliset suuret kaupungit ovat keskenään melko samanlaisia.

Ensi vuodeksi vakuutusyhtiöt suunnittelevat alueellisia korotuksia erityisesti omakotitalojen ja ympärivuotisessa käytössä olevien huviloiden kiinteistövakuutuksiin. Korotukset ovat jopa 10 prosenttia.

Hinnankorotukset johtuvat siitä, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa sekä Vaasan ja Porin seudulla on tapahtunut viime vuosina poikkeuksellisen paljon vesi- ja vuotovahinkoja.

Viime aikoina on ollut myös poikkeuksellisen paljon omakotitalojen paloja. Tänä vuonna on palanut poroksi kymmeniä omakotitaloja. Ilmiö ei kuitenkaan vielä näy vakuutusyhtiöiden nousseina kotivakuutusmaksuina. Vakuutusmaksujen kohoamiseen tarvitaan yleensä pidempiaikainen trendi.
(MTV3/Leena Laakso)


Lue myös:

    Uusimmat