Kotitalouksilta suli kolmannes nettorahoitusvaroista

Kotitaloudet siirsivät edelleen varoja rahasto-osuuksista talletuksiin vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Nettomääräisesti kotitaloudet lunastivat rahasto-omistuksiaan 1,5 mrd. eurolla ja toisaalla kasvattivat talletuksiaan samalla summalla.

Kotitalouksien rahoitusvarallisuus pieneni loka-joulukuussa 2008 kaikkiaan 6,8 mrd. euroa riskipitoisten rahoitusvaateiden kurssilaskun takia. Vuoden lopun rahoitusvarat, 140,4 mrd. euroa, olivat 15,5 mrd. euroa eli 10,0 % pienemmät kuin vuotta aikaisemmin.

Kotitalouksien lainavelan kasvu hidastui edelleen, mutta joulukuun 93,3 mrd. euron lainakanta oli kuitenkin 7,8 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Rahoitusvarojen pienenemisen ja velkojen kasvun johdosta kotitalouksien nettorahoitusvarallisuus jatkoi kesällä 2007 alkanutta supistumistaan.

Joulukuun 2008 nettorahoitusvarat, 47,1 mrd. euroa, olivat 22,3 mrd. euroa eli 32 % pienemmät kuin vuotta aikaisemmin.

Finanssikriisin alettua yritysten velkarahoitus on muuttunut, kun yritykset ovat korvanneet velkapapereita lainoilla. Yritysten lainakanta (pois lukien kotimaisten yritysten väliset lainat) oli joulukuussa 94,5 mrd. euroa, mikä oli 13,7 mrd. euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Yritysten liikkeeseen laskemien velkapaperien arvo pieneni vastaavana ajanjaksona 3,5 mrd. euroa ja oli 19,7 mrd. euroa.

Yhteenlaskettuna velkarahoitus kasvoi vuodessa 9,8 %. Yritysten noteerattu osakevelka pieneni kurssilaskun myötä voimakkaasti: joulukuussa 2008 se oli 98,5 mrd. euroa eli 56 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Osakevelkaa pienensi osaltaan myös se, että osakkeiden takaisinostot olivat vuoden 2008 aikana 1,3 mrd. euroa emissioita suuremmat.

Tiedot ilmenevät Suomen Pankin neljännesvuosittain kokoamasta rahoitustilinpitotilastosta, joka kuvaa kansantalouden eri sektorien rahoitusvaroja ja velkoja sekä niihin liittyviä taloustoimia eli virtoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat